Ulkopuolisen silmin on vaikea ymmärtää mitä kaikkea käyttökeskuspäivystäjän tietokonenäytöillä tapahtuu. Kuusitoista näyttöä sisältävät näkymiä sähkölinjoista, videokuvaa vesivoimaloista ja pitkä lista puhelinnumeroita. Ulkopuolisen silmin kokonaisuus näyttää stressaavalta, etenkin jos vielä vilkaiset pöydällä rivissä odottavia puhelimia, joista milloin tahansa joku voi soida.

 

”Et voi stressata etukäteen mitä voi tapahtua, vaan ottaa hetken kerrallaan. Hyvä käyttökeskuspäivystäjä on ominaisuuksiltansa kylmäpäinen ja rauhallinen sekä omaa hyvät kommunikointitaidot niin asiakkaiden kuin työkavereiden kanssa.”

 

Pekka Oja on yksi Herrforsin käyttökeskuspäivystäjätiimiä, joka valvoo muun muassa verkon toimintaa ja ongelmatonta sähköntoimitusta alueen asiakkaille 24/7, 365 päivää vuodessa. Vuonna 1982 työuransa aloittanut voimavirtateknikko on viihtynyt käyttökeskuspäivystäjänä jo yli 20 vuoden ajan, joten työkokemusta ja asiantuntemusta ei tältä Herrforslaiselta puutu. Tiivis päivystäjätiimi tukenaan tekee Pekka töitä käyttökeskuksessa tilanteen mukaan niin asiakaspalvelijana kuin työnjohtajana, vaikka useimmiten työnjohtajan roolissa näytteleekin itse sää.

 

”Kun on hyvä sää ja mitään ei tapahdu, on kaikki hyvin. Kun on huono sää ja tapahtuu paljon, on asiat huonosti. Kiiretilanteessa on tärkeää, että tiedät mitä teet, ja jos et tiedä niin on parempi selvittää asia ja tehdä vasta sitten. Työn kiitollisin osuus on kiitolliset asiakkaat, ja vähemmän kiitollinen osuus ne vähemmän kiitolliset asiakkaat.”

 

Käyttökeskuspäivystäjän hyvä työpäivä on päivä, kun muut ajattelevat heidän vain istuvan jalat pöydällä ja lukevan lehtiä (vaikka onhan sekin aika raskasta). Valvonta vaatii kuitenkin paljon tietotaitoa, joka karttuu nopeasti, kun työhön vain pääsee käsiksi. Neljän työpäivän vuoroputki katkeaa mukavasti kuudella vapaapäivällä, jolloin on aikaa miettiä muutakin kuin verkon tapahtumia. Tai sitten tuleekin myrsky, joka vaatii useamman päivystäjän paikalle. Mutta mitenkäs se olikaan, näitähän asioita ei auttanut etukäteen stressata. 

 

Ethän unohda tutustua myös linja-asentajaamme Sirkkuun?