Aikaisemmat uutiset Katternöstä Nextjetin uusi omistaja
15.7.2016

Katternöstä Nextjetin uusi omistaja


Katternöstä tulee Herrfors-konserniyhtiön kautta lentoyhtiö Nextjetin tärkeä omistaja. Kaupalla tavoitellaan lentoyhteyksien kehittämistä, jotta ne vastaisivat alueella esiintyviin tarpeisiin paremmin.

Vuonna 2003 perustettu Nextjet lennätti viime vuonna runsaat 400 000 matkustajaa 18 kohteen väliä, aina pohjoisen Tromssasta etelän Jönköpingiin. Vuonna 2012 Nextjet alkoi lentää Air Ålandin vuoroja Arlanda–Maarianhamina–Turku -reitillä ja vuonna 2014 yhtiö aloitti lennot Arlandan ja Kruunupyyn välillä.


Vuodesta 2012 Nextjetin pääomistajana on ollut Örnsköldsvikin paikallinen elinkeinoelämä Höga Kusten Flyg AB -yhtiön kautta, ja omistajan tarkoituksena on ollut turvata paikkakunnan lentoyhteydet Tukholmaan. Nyt Nextjet-konserni (Nextjet Sverige AB, Nextjet AB ja Sweports AB) sekä Höga Kusten Flyg -tuotemerkki siirtyvät omistajaryhmälle, johon kuuluvat Katternö, Air Åland sekä Nextjetin toimitusjohtaja ja yksi perustajista Magnus Ivarsson.


Kauppaa kuvaillaan ensimmäisenä askeleena kohti omistajapohjan laajentamista, ja sillä tavoitellaan Ruotsin ja Suomen välisen alueellisen lentoliikenteen kehittämistä edelleen Arlandan toimiessa solmukenttänä.


Katternö lähtee hallituksen puh.joht. Peter Boströmin mukaan omistajaksi voidakseen osallistua lentoyhteyksien sovittamiseen alueella oleviin tarpeisiin.


”Lentoyhteys Arlandaan on äärettömän tärkeä Pietarsaarenseudun monille vientiyrityksille. Toivomme omistajana pystyvämme tuomaan alueelle hyötyä Pohjanlahden molemmin puolin”, hän sanoo.


Peter Boström selittää, että Pietarsaaren alueen on oltava helposti muun maailman saavutettavissa ja että matkustajien täytyy voida luottaa lentoyhteyksien säilymiseen pitkällä aikavälillä.


”Nextjetin kaksi vuotta Kruunupyyn–Arlandan reitillä ovat osoittaneet reitin tarpeellisuuden. Käyttöaste on kasvanut tasaisesti, mutta jotta kehitys jatkuisi, lähtöajat on sovitettava paremmin matkustajien tarpeisiin. Aamun ja illan meno-paluulennot olisivat ihanneratkaisu”, Peter Boström sanoo.


Katternö sijoittaa Nextjetin osakepääomaan viisi miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 530 000 euroa). Toimitusjohtaja Stefan Storholm näkee investoinnin osana Katternön yhteiskuntavastuuta.


”Kehitys näyttää kulkevan siihen, että elinkeinoelämän on otettava enemmän vastuuta yhteiskunnan panostusten supistuessa. Alueemme vientiteollisuus on täysin riippuvainen nopeista ja luotettavista liikenneyhteyksistä. Ehkäpä meidän pitäisi pitkällä aikavälillä laajentaa pohjaa ja perustaa paikallinen lentoyhtiö, vaikka Ostrobotnia Wings”, Stefan Storholm sanoo.


Lisätietoja
:

Peter Boström, Katternö Oy:n hallituksen puh.johtaja, puh. 050-550 9902
Stefan Storholm, Katternö Oy:n toim.johtaja, puh. 044-781 5330